keskiviikko 2. syyskuuta 2009

Laumamoraali

Nietzsche kritisoi filosofiassaan voimakkaasti sellaista moraalin muotoa, jota hän kutsuu laumamoraaliksi. Mitä laumamoraali on Nietzschelle?

Kysymystä on lähettävä tarkastelemaan merkityksen näkökulmasta. Merkityksellinen toiminta on toimijalle mielekästä. Mieli (Sinn) ja mielekkyys taas sisältää itsessään tahdon. Mielekäs toiminta kumpuaa jokaisen toimijan sisäisestä palosta, kipinästä tai kuten Nietzsche asian ilmaisee, tahdosta valtaan. Ihmisen toiminta on eri tavalla päämääräsuuntautunutta kuin eläinten. Nietzschelle ihmisen toiminnan ja tahdon keskeinen elementti on, että hän sisällyttää toimintaansa tarkoituksen.

Laumamoraalin ihminen poikkeaa Nietzschen ideaalista tahto valtaan -ihmisestä. Laumaeläin ihmisellä ei oikeastaan ole tuota sisäistä paloa tai kipinää. Laumamoraalin ihminen on eräällä tapaa hukassa. Hän elää jonkinasteisessa eksistentiaalisessa tyhjiössä. Täyttääkseen tuon tyhjiön, laumaeläin ihminen tarvitsee uskoa. Ulkopuolinen usko täyttää laumayksilön sisäisen tyhjiön. Mieli ja mielekkyys on uskon asia.

"Joka ei osaa panostaa tahtoaan asioihin, sijoittaa niihin ainakin mielekkyyden (Sinn): hän siis uskoo, että niissä on tahto jo valmiina ('uskon' periaate)" (Epäjumalten hämärä osa 1 §18).

Mikä laumamoraalin aiheuttaa?

Nietzsche kuvaa filosofiassaan ihmistä eläimenä, jonka vaistot ovat ajan myötä heikentyneet ja heikentyvät yhä. Vaistot sinällään eivät ole tietysti yhtään mitään, vaan niiden taustalla oleva muotoa luova voima eli tahto valtaan on siis heikentynyt ihmisessä. Tuo heikentyminen on tapahtunut uudenlaisen vaiston syntymisen seurauksena. Tuo uudenlainen vaisto on syntynyt, kun ihminen on joutunut aikojen saatossa ratkaisemaan päämääriinsä liittyviä ongelmia. Ongelmien ratkomisen seurauksena eläimelliset vaistot ovat ajan mittaan henkistyneet. Yhä vaikeampien ja monimutkaisempien koneiden ja laitteiden sekä sosiaalisten ongelmien ratkominen ovat synnyttäneet eläimen, jolle on syntynyt ensimmäistä kertaa maailman historiassa suunnaton muisti. Viisas ihminen, Homo Sapiens, on siis vuosituhantisen kehityksen tulos ja ero eläimeen ei suinkaan piile siinä, että ihmisellä on olemassa järki ja eläimellä vaisto. Nietzschelle ihmisen itsestään tietoinen mieli on vain tahdon valtaan synnyttämä korkeammanasteinen vaisto.

Ero eläimeen piilee siinä, ettei ihmisen tietoinen vaisto omaa sitä varmuutta minkä eläimet toiminnassaan omaavat. Vaistot eivät enää sano ihmiselle mitä hänen on tehtävä. Itsenä olemisen ja tulemisen teofilosofia prakaa. Näin ollen ihminen ei enää tiedä, mitä hän oikeastaan haluaa, ja on siksi mieluummin valmis tekemään, mitä muut häneltä haluavat. Laumaeläin ihminen on siis äärimmäisen sopeutuvainen ja heikkotahtoinen. Tämän takia hän on myös autoritaaristen johtajien armoilla.

Itselleen vieras laumaeläin ihminen nojaa perinteeseen. Modernissa maailmassa, jo sanan moderni sisällön perusteella, kaikki on kuitenkin uutta. Modernissa maailmassa laumaeläin ihminen ei voi enää nojata edes perinteeseen, joten hän on entistä enemmän itsensä kanssa hukassa. Fight clubin skitsofreenisen päähenkilön tavoin hänen isänsä ei ole enää kertomassa, mitä seuraavaksi tulisi tehdä.

Laumaeläin ihmisen tarina alkaa olla jo lopussa. Skitsofreeninen sekopää uhkaa päättää päivänsä. Nietzsche näkee tässä kuitenkin mahdollisuutensa. Laumaeläin ihmisten hengen ahdistus saa osan heistä huutamaan "herraa, käskijää aivan kuin jokapäiväistä leipää" (Hyvän ja pahan tuolla puolen §242). Laumaeläin ihmisleijonien meneillään oleva hengen ahdistus on omiaan synnyttämään leijonien jälkeisiä lapsia. Lapset ovat sitten niitä yli-ihmistyranneja, jotka ulkoisen muotonsa jykevällä karismalla alistavat tyhjyydessä pyörivät leijonat palvelukseensa.

On syytä panna merkille, että Nietzschelle moninaisuuden maailmassa ainoastaan tyranni on vapaa ja tyrannius edustaa vapautta. Olkootkin, että Nietzsche pehmentää tyranniuttaan lisäämällä tyranniuteen henkisen merkityksen. Korostamalla henkeä ja henkisyyttä, Nietzsche tavoittelee jälleen maailmaa muovaavaa, ihmisen sisäistä tarkoitusorientoitunutta kipinää, tahtoa valtaan.

Modernin laumaeläin ihmisen eksistentiaalinen tyhjiö johdattaa Nietzschen mielenkiintoisiin filosofisiin päätelmiin. Jos ihmisellä ei ole sisäistä elämän kipinää, joka johtaa hänet kohti uusia haasteita ja päämääriä, on ihminen kärsivä, hukassa ja ainakin pinnan alta masentunut. Laumaeläin ihmiset taas ovat eurooppalaisen sukeutumisprosessin tulosta, jolloin demokratisoituminen tarkoittaa myös yksilön sisäisten vaistojen demokratisoitumista ja hajaantumista. Tässä kohtaa Nietzschen kohtaa filosofiassaan kaikista suuremman ongelman. Kaikki näennäisesti hyvä onkin eräällä tapaa pahaa, koska hyvänä pidetyt yhteiskunnalliset rakenteet ja ilmiöt pitävät sisällään suurta henkistä sairautta. Viimeistään tässä kohtaa lukijan on kysyttävä, onko Nietzsche kenties oikeassa, vai olisiko sittenkin niin, että Nietzschen syy- ja seuraussuhteissa olisi tarkastamisen aihetta?