Ikuinen paluu ja determinismi

Ikuinen paluu ja determinismi näyttävät äkkiseltään kuuluvan tiukasti yhteen. Elämä toistuu samanlaisena kerta toisensa jälkeen, joten elämän täytyy olla determinististä. Nietzsche kuitenkin usein kritisoi mekanistista ja deterministista ajattelua, joten miehen täytyi olla täynnä ristiriitoja?

Tosi asiassa ikuisella paluulla ja determinismillä ei ole mitään tekemistä keskenään. Asiaa on helpointa lähestyä ajatuskokeen kautta. Kirjoittaessani tätä blogia olen tehnyt näin jo lukemattomia kertoja maailmankaikkeuden syntymän ja kuoleman seuratessa toisiaan samankaltaisesti. Näin makrotasolla elämä jatkaa vääjäämättömästi samoja uria kuin se on tehnyt aikaisemminkin. Mikrotasolla eli yksilönä voin kuitenkin tehdä valintoja, jotka eivät ole kausaalisesti determinoituja, sillä tekemäni teot tapahtuvat omasta vapaasta tahdostani. Tekojani ei determinoi mikään fysikaalinen lainalaisuus, mutta tekemäni toiminnot toistuvat omalla kohtalon määräämällä painollaan lukuisia kertoja. Elämä kiertää ikuista kehää.

Ajatuksessa ikuisesta paluusta on metafyysinen tai suorastaan teologinen ulottuvuus, joka viimeisimpien fyysikoiden arvioiden mukaan ei voi pitää paikkaansa. Se uskoiko Nietzsche todella ikuisen paluun mahdollisuuteen ei ole merkityksellistä. Ajatuksen mahdollisuus ajaa tehtävänsä osana Nietzschen missiota nihilismin kukistamiseksi.

Jos asiaa halutaan kuitenkin tarkastella lähemmin. Nietzsche tutkijoista esim. Nehamas esittää arvion, jonka mukaan Nietzsche luopuu ikuisen paluun kosmologisesta mallista Zarathustrassaan. Perusteluksi Nehamas esittää lähinnä sen, että Nietzsche nostaa ikuisen paluun toiseen kertaan esiin teoksen lopussa. Tässä toisessa osassa ikuinen paluu esitetään vertauksen kautta ja tuon vertauksen Nehamas tulkitsee Nietzschen tahtona luopua ikuisen paluun mahdollisuudesta.

Vertaukselle on helppo löytää kuitenkin muita perusteita. Vertauksessa ikuisen paluun käärme tukkii paimenen hengityksen ja paimen on tukehtua tuosta myrkystä. Ikuisen paluun musta käärme voidaan tulkita myös pohjattomana nihilismin ajatuksena, kuten esim. Deleuze tekee - ei mitään, sama elämän tyhjyys ja merkityksettömyys, ikuisesti.

Nietzschellä on mielenkiintoinen yhteys paimen Jeesukseen, johon hän voimakkaasti elämässään samaistuu. Maassa makaava paimen voidaan siis myös tulkita Nietzschen, Jeesuksen ja Zarathustran symbioosiksi siis Nietzscheksi itsekseen. Omalta kohdaltaan Nietzsche myöhemmin totesikin, että hänen äitinsä ja sisarensa ovat hänen pohjaton tai kamalin (abysmal) ajatuksensa, jotka tekevät ikuisesta paluusta siis hänen kohdalleen ikävän ajatuksen. Äidin ja sisaren nalkutusta ikuisesti, ei ollut miehen elämä helppo, mutta joka tapauksessa ikuisen paluun ajatuksella on mahdollisuus edes hetkellisesti murtautua äidin ja sisaren kontrolloivasta otteesta ja ilmaista myös oma tahto. Tahtominen vapauttaa paimenen nihilismin pannasta ja Nietzsche puree nihilismin käärmeen pään poikki. Tällaista tulkintaa tukee myös Nietzschen kommentti Jeesuksesta. Nietzsche toteaa, että jos Jeesus olisi elänyt tarpeeksi kauan hän olisi muuntanut kantaansa ja luopunut Dostojevskin kuvaamasta Idiotismista eli jonkinlaisesta hyväntahtoisesta typeryydestä.

Determinismistä ja vapaasta tahdosta täytyy tässä yhteydessä todeta vielä sen verran, että molemmat tavat jäsentää maailmaa ovat Nietzschelle ihmisen luomia illuusioita. Ei ole olemassa kuin tahto valtaan, joka on kaiken elämän perustassa. Tahto valtaan on kaiken elämän perustassa oleva voima, joka ohjaa pluralistista maailmankaikkeutta ympäri ja ympäri, ikuisessa elon kehässä. Mutta onko tahto valtaan determinististä? Ehkä on, ehkä ei. Fifty-sixty. Tahto valtaan lienee se kohtaloa ohjaava voima, jonka pelinappula myös ihminen on.