maanantai 15. maaliskuuta 2010

Oliko Nietzsche postmodernisti?

"Lilleri Lalleri laudalla makasi. Lilleri Lalleri laudalta putosi. Ei ole sellaista miestä Suomen maassa, joka Lilleri Lallerin parantais."

Näillä sanoilla äitini täti kertoi minulle lapsena kansanlorumaisen arvoituksen, jonka juuret palautuvat englanninkieliseen 1800-luvun alkupuolen loruun. Loru Lilleri Lallerista on eräänlainen kasvatuksellinen arvoitus, jonka yhtenä tarkoituksena lienee valmistaa lapsia kohtaamaan elämässä tapahtuvia vastoinkäymisiä. Joitain asioita ei vain voida korjata.

Nietzschen ajattelun ja postmodernismin ydin on yhteinen. Maailma on pohjimmiltaan moninaisuus. Elämän ytimessä on ristiriita, jota ei voida koskaan sovittaa.

Nietzschelle ristiriita paljastuu erityisesti ihmisessä. Yksi on monta. Yksilö on moninaisuus, joka pitää sisällään ristiriitaisia tarpeita ja toiveita. Tätä kautta jokaiseen haluun, toiveeseen ja tavoitteeseen liittyy vastustusta. Nietzschelle ihminen on viettien kudelma ja jokainen vietti yrittää vallata isäntänsä mielen ja synnyttää oman mielensä mukaisen toiminnan.

Verrattuna Nietzschen eläimiin sijoittaman lähes olemattoman ristiriidan, Nietzschen ongelmaksi muodostuu ihmisessä kasvava sairaus. Meissä on kasvava määrä erilaisia viettejä. Vaikka vieteillä on herramainen tahto ja ne tahtoisivat alistaa isäntänsä palvelukseensa ei se onnistu nykysin yhtä hyvin kuin ennen, sillä ulkoinen ja sisäinen paine eli tahto valtaan uhkaa heikentyä ihmisessä. Nietzschelle ihmisen tietoisuusvietti on synnyttänyt uudenlaisen nihilistisen tahdon valtaan, jonka perimmäisenä tarkoituksena on kääntää ihminen pois elämästä.

Nietzschen poliittisena projektina oli puolestaan puolustaa elämän biologista tahtoa valtaan ja asettaa se tietoisuusvietin luomaa nihilististä tahtoa valtaan vastaan. Vaikka viettien moninaistuminen merkitseekin ihmisessä sairautta voi niistä kutoutua suurempi terveys, kun yhä uudet vietit luovat ihmiseen variaatiota ja sitä kautta ihmisen suuruus kasvaa. Ihminen voi olla kuitenkin ainoastaan silloin terve, kun tuo variaatio on sulautunut osaksi kokonaisjärjestelmää. Vasta tällöin yksilö on voittanut itsensä ja kasvanut itseänsä suuremmaksi yli-ihmiseksi.

Zarathustra sanoo: "ihminen on eläimen ja yli-ihmisen väliin viritetty tie kuilun yllä".

Ihminen ei siis voi palata muutamien viettien ohjaamaksi eläimeksi. Ihminen ei voi myöskään pysähtyä ihmisyyteen, sillä moninaisuus uhkaa tiputtaa ihmisen narulta kohti tyhjyyden ja nihilismin kuilua. Ihmisen on astuttava eteenpäin kohti yli-ihmisyyttä, jolloin pluralistiset vietit on pakotettu järjestykseen ja ihminen kasvaa terveyden ja sairauden välillä yhä suuremmaksi ja voittaa siten aina itsensä. Itseksi tuleminen on siis yhä suuremmaksi, voimakkaammaksi ja sisäisesti vahvemmaksi tulemista. Yli-ihmisessä elämän perimmäinen ristiriita ratkeaa kun erilaisten viettien ahdas puristus pakottaa ne järjestykseen ja sairaudesta tulee sublimoitua. Sairaus siis "poistuu" kun ihminen yhä varmemmin tietää mitä "hän (vietit) tahtoo".

Konservatiivisen tulkinnan mukaan postmodernistit puolestaan ratkaisevat elämän perustassa olevan ristiriidan syleilemällä moninaisuutta. Nietzschen hitlermäinen yli-ihmisprojekti korvataan emansipoituneella nihilismillä. Postmoderni yli-ihminen syleilee ja tasa-arvoistaa kaikki vietit samanarvoiseksi. Postmoderni yli-ihminen on Nietzschen Zarathustrassa kuvaama skitsofreninen aasi, joka vinkuu kaikelle JAA. Lopussa kuitenkin käy niin, että leijonat popsivat aasit poskeensa ja aasien impotenssiin johtanut aikakausi saa päätöksensä.

Oliko Nietzsche siis postmodernisti? Jos postmodernismin määritelmässä pitäydytään ainoastaan siihen, että sovitusta ei ole ja elämän ytimen muodostaa ristiriita, Nietzschen voidaan sanoa olleen ehdottomasti yksi ensimmäisistä postmodernin ajattelusuuntauksen edustajista. Jos postmodernismiin lisätään eettinen määre, että sovituksen ollessa mahdoton, täytyy moninaisuus ottaa eettiseen syleilyyn, ei Nietzsche enää ole postmodernisti. Tätä kautta ajateltuna Nietzschen tahto valtaan -ontologia asettuu postmodernismin pluralismin ontologiaa vastaan ja erilaisista ontologioista seuraa vastakkaiset eettiset käsitykset. Nietzschen voidaan sanoa olleen postmodernisti vähän samaan tapaa kuin kolikolla voidaan nähdä olevan kaksi eri puolta. Nietzsche siis on ja ei ole postmodernisti, mutta käypää valuttaa yhtä kaikki.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti