Rakkauden lumo

Nietzschelle totuus kietoutuu kysymykseen arvoista. Kysyessään mikä on totta, Nietzsche kysyy mikä on tavoittelemisen arvoista. Tämän vuoksi Nietzsche jäsentää totuuden useampiosaiseksi.

1. Nietzschen keskituotannon (Aamurusko, Inhimillistä, aivan liian... ja osittain Iloinen Tiede) filosofiassa korostuu episteemisen totuuden korostaminen. Totuuden tahto ja tieteellinen lähestymistapa ovat keinoja leikata vallitsevia "totuuksia". (vrt. Foucault. "Tieto ei ole ymmärtämistä varten: se on leikkaamista varten"). Tässä vaiheessa Nietzsche asettaa vallitsevien kristillisten "totuuksien" leikkaamisen tehtäväkseen ja korostaa tieteellistä lähestymistapaa totuuteen. "Tieteellinen ihminen on seuraava evoluution vaihe verrattuna artistiseen ihmiseen" (Inhim.. osa 1). Totuuksien leikkaajatiedefilosofin perimmäinen viisaus purkautuu seuraaviin teeseihin:

1.1. Totuutta ei ole olemassa. Perimmältään arvon käsite pakenee ihmisymmärrystä. Perimmältään ihminen on kaiken mitta ja asettaa maailmaan arvoja, joita kohteena oleva maailma vastustaa, pakenee ja hylkii. Tähän kietoutuu myös elämän perimmäinen ristiriita ja tämä johtaa Nietzschellä toiseen episteemiseen totuuteen:
1.2. Totuus on ruma. Koska emme pääse käsiksi "arvoihin sinänsä", maailmasta tulee kylmempi paikka elää. Tieteellinen ihminen tappaa Jumalan ja tieto Jumalan kuolemasta nostaa esiin elämään piiloutuvan tragiikan.
1.3. Totuus on iloinen. Ymmärrys Jumalan kuolemasta ei tarvitse halvauttaa toimintaa, vaan se voi myös vapauttaa. Perimmäinen tieteellinen "totuus" arvojen luonteesta vapauttaa ihmisen kristillisestä moraalista.

2. Myöhäistuotannossaan Nietzsche löytää jälleen varhaistuotannon esteettisen totuuden. Tahto totuuteen korvautuu tahdolla valtaan. Artistifilosofin tehtävänä ei ole "totuuksien" leikkaaminen, vaan "valheiden" luominen. "Taide on [perimmäistä] totuutta arvokkaampaa" (WP §853). Tämän johdosta artistinen totuus asettuu perimmäistä totuutta vastaan ja Nietzsche asettuu takaisin artistifilosofin puolelle ja eräällä tapaa tiedefilosofia vastaan.

2.1. Totuudet ovat valheita. Tiedefilosofi tietää, että "totuudet" perustuvat illuusioille, mutta artisti valehtelee itselleen ja hukkuu valheeseensa ilman, että tieto illuusion luonteesta haittaisi kokemasta tavoiteltavaa asiaa arvokkaana. Ensimmäinen esteettisen totuuden "taso" on katsojan taso. Ensimmäisellä ja Nietzschelle vähiten arvokkaalla esteettisellä tasolla ihminen tyytyy pitämään, Nietzschelle schopenhauerilaisittain ja kantilaisittain, totena kauniina pitämiään asioita, mutta ei ole valmis luomaan uutta.
2.2. Totuus on nainen. Koska emme pääse käsiksi "arvoihin sinänsä", joudumme elämään näennäisessä maailmassa. Näennäisyys on pintaa ja totuus kietoutuu itse pintaan. Siinä missä nainen kaunistaa itseään, keimailee kävellessään viehättävästi ja monin muin tavoin lisää vetovoimaansa, samoin totuus on seikka, joka vetää katsojaa puoleensa. Kun jokin asia vetää puoleensa, täytyy katsojan muuntua luovaksi artistiksi. Totuus on totuuden luomista ja luomisen lähde on rakkaus. Rakkauden lähde on oma itse ja itsen löytäminen ei perustu sosiaaliseen sovinnaisuuten ja lauman äänen kuuntelemiseen, vaan eläimellisen viettipohjan tai seksuaalisen energian sublimointiin ja ohjaamiseen kohti rakastettavaa kohdetta. Luova artisti eräällä tapaa siis luo itsensä ja rakastettavan kohteensa. Luomiseen kätkeytyy taito nähdä kohde juuri sopivalta etäisyydeltä ja muokata sekä itseä että kohdetta tarpeen mukaisesti.

3. Totuus "an sich" kulkee käsi kädessä evoluution kanssa. Nietzschen viimekätinen poliittinen Totuus kietoutuu genealogisen metodin tuomiin havaintoihin. Näin ollen kolmas ja tärkein esteettisen totuuden taso on arvioiminen/tuomitseminen. Ihminen on biologinen olento, jonka historiaa tutkimalla voidaan Nietzschen mukaan paikantaa kaksi erilaista moraalioppia: Herra- ja orjamoraali. Näistä ensimmäinen edustaa terveyttä, sisäisen eheyden ja esteettisen totuuden mielessä, ja jälkimmäinen sairautta, sisäisen hajaannuksen ja tieteellisen totuuden mielessä. Tämän jaottelun avulla Nietzsche tahtoo luoda arvojen välille biologiseen Totuuteen perustuvan hierarkian ja hän haluaa ohjata ihmiskunnan evoluutiota kohti viimeistä päämäärää eli yli-ihmistä. Yli-ihminen on sitten tervein ja sisäisesti voimakkain ja vahvin henkilö mitä maa päällään on kantanut ja hän kykenee rakastamaan kohdettaan sellaisella palavalla rakkaudella mitä maan päällä ei ole koskaan nähty.

Evolutiivinen kehitys kohti yli-ihmistä on lopulta tärkein opettaja-Nietzschen oppi ja näin ollen se on myös terveen Nietzschen viimeinen sana. Sairas, konkreettisesti viimeiset vuodet sairas, Nietzsche on puolestaan epäuskoinen kaikista polttavintakin rakkautta kohtaan ja epäillä voisi, että tuo rakkaus oli usko yli-ihmistotuuteen. Haasteena siis itse kullekin on löytää se jokin, jonka rakkaus lumoaa.