Elämässä ja filosofiassa on kyse painotuksista. Elämä ei mahdu yhdelle janalle, vaan maailma on kietoutunut monin tavoin kudelmaksi, jossa janoilla ei ole alku- ja loppupisteitä. Sinistä ja punaista politiikanmaailmaa voidaan kuitenkin hahmottaa rakkauden janalla. Mikä on siis Nietzschen positio rakkauden janalla?
Rakkauden janan sinisessä kulmauksessa istuu sosiopaatti Narkissos ja punaisessa kulmauksessa istuu askeetikko Jeesus. Sosiopaatin määritelmään kuuluu, että hän suhtautuu toisiin ”ihmisiin” puhtaasti välineinä ja omaa etuaan sokeasti ajaen. Sosiopaattista käyttäytymistä suositaan tänä päivänä erityisesti työelämässä, jossa tehokkuuden, rationaalisuuden ja tuottavuuden nimissä välineelliseen ajatteluun kannustetaan ja siitä myös palkitaan. Itserakkaus ja oman edun tavoittelu näyttäytyvät kaiken hyvän lähteenä, sillä palkintona on vaurauden luomaa hyvinvointia melkein kaikille. Itsekkyys on avain onneen, kuten Adam Smith (Wealth of Nations 1970 (1776), 119) jo aikoinaan oivalsi:
”Emme odota teurastajan, oluenpanijan tai leipurin toimittavan meille päivällistämme hyväntahtoisuudesta vaan oman etunsa tähden. Me emme vetoa heidän inhimillisyyteensä vaan heidän itserakkauteensa, emmekä koskaan puhu heille omista pakottavista tarpeistamme vaan [aina] heidän omasta edustaan.”
Jos sinisen nurkkauksen kaveria ohjaa pohjaton itserakkaus, punaisen nurkkauksen hemmoa ohjaa rakkaus ihmisyyteen. Altruistisen punikin päämääränä on toinen ihminen sinänsä ja hän välineellistä oman tahtonsa, jotta voisi tuottaa iloa toiselle ihmiselle. Täydellinen asketismi mahdollistaa äärimmäisen joustokyvyn, sillä kaikista persoonuuteen liittyvistä piirteistä on punikki päässyt eroon. Punikki ymmärtää, että itsekkyys on paha asia, sillä sen seurauksena syttyy lopulta sotia ja kuolemaa. Itseä pitää siis jo ennalta rangaista ja kurittaa, ettei synny pahoja asioita. Punikin puolella on siis hyvän ja pahan mittari eli moraali. Hyvyys on pidättäytymistä, paastoamista ja entropiaa. Pahuus puolestaan kietoutuu itserakkauteen.
On helppoa esittää väite, että filosofian kentällä punaisessa kulmauksessa on ollut aikojen saatossa tungosta. Sinisessä kulmauksessa sen sijaan on viihtynyt ainoastaan harva filosofiksi itseään nimittävä henkilö. Mihin kulmaukseen Nietzsche sitten pitäisi laittaa?
Selvää tietysti on, että Nietzsche on niitä harvoja filosofeja, jotka kuuluvat siniseen kulmaukseen. Nietzsche korostaa filosofiassaan miten itsekkyys ja itserakkaus ovat elämän kannalta aivan ensisijaisessa asemassa ja on hullua väittää jotain muuta. Nietzsche visioi positiiviseen sävyyn kamppailusta, sodista ja jopa uudenlaisen orjuuden perustamisesta. Vaikka Nietzsche on yksilöajattelija ja hänen eksistentiaalisessa tyhjiössä elämälle päämääriä rakentavat ja taistelevat yksilöt ovat ennen kaikkea oman itsensä ja tavotteidensa luojia, Nietzschelle elämänarvo ja arvokkuus näyttäisivät kuitenkin olevan kytköksissä voimakkaasti yksilön positioon osana sosiaalista hierarkiaa. Sinisessä koira syö koiran -maailmassa yksilö voi tuntea itsensä arvokkaaksi vain noustessaan toisen ihmisen yläpuolelle. Jaettu rakkaus, tunnustus ja arvonanto eivät ole siis mahdollisia, vaan asema on ansaittava taistelun ja kamppailun kautta.
Molempien maailmojen ääripäissä on kuitenkin tukalaa. Sinisessä maailmassa mikään ei ole ilmaista. Elämän täyttää kamppailu ja pyrkimys, jonka maalina on saavuttaa aina vain enemmän. Jos mikään ei ole ilmaista, ei mikään myöskään riitä ja useimmiten millään ei ole myöskään mitään väliä, paitsi pyrkimyksellä kohota kohti suuruutta. Jos sinisen maailman yksilö menee äärimmäisyyksiin tavoitellessaan arvoa omalle olemiselleen, ei punaisen maailman yksilöä onnista yhtään paremmin. Veljellinen rakkaus ihmiskuntaan voi kyllä täyttää itsestä luopumisen seurauksena syntyneen sisäisen tyhjyyden, mutta yhtä kaikki, punikki säilyy tahdottomana tohvelina siihen päivään saakka, kunnes hänet armahdetaan elämän raskaasta kantamuksesta. Hauskaa on, että eri kulmauksiin sijoittuneet filosofit maalaavat vuoron perään vastakkaisesta nurkkauksesta olkinuken, jota he voivat mätkiä huoletta. Hauskempaa on, että filosofien oman elämän raskaat kokemukset ovat määritelleet kulmauksen ja mätkittävän kohteen. Kaikista hauskinta kuitenkin on, että on olemassa yksilöitä, jotka ylipäätään uskovat, että itsensä voi automaattisesti positioida defaultisti jompaankumpaan kulmaan. Näitä viimeisiä taitaakin sitten olla enemmistö.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Tässä kirjoituksessa oli hienoja oivalluksia, kuten tuo filosofien asettaminen eri päihin janaa, mutta voisiko N. olla molemmissa päissä, eikä kummassakaan? Ovatko molemmat päät vain teatteria, vallantahtoa jotakin kohtaan yhtä hyvin kuin keskikohtakin? Eikö rakkauskin ole naamio juuri siinä mielessä, että sen ymmärtänyt ymmärtää, että käyttäessään altruistin naamiota henkilö pystyy(hän ei välttämättä ole) suurempaan egoismiin? Nähdäkseni kyse on uskonnossa juuri tästä, ihminen ymmärtää, että hän saa suurimman egoistisen tyydytyksen altruismista, joista molemmat osoittautuvat välttämättömiksi naamioiksi. Ehkä Jumalakin näyttää vain yhden naamioistaan.. Ihminen tietenkin haluaa kurkistaa naamioiden taakse, mutta kyseessä on jälleen uusi naamio.
VastaaPoistaOlen kanssasi siinä samaa mieltä, että Nietzsche paljastaa myös miten usein punaisen naamion alta löytyy sininen toimija, näin toimivat erityisesti Nietzschen mielestä papit. Maskin avulla siis foucaultmaisesti peitetään valtapyrimykset. Laittaen maskiasian sivuun ja tarkastellen koko Nietzschen tuotantoa, otan kuitenkin position, jossa maskin takaa on löydettävissä poliittinen Nietzsche, jolla oli selvät tavoitteet yli-ihmisineen ja aristokratioineen. Nietzschen ajattelun taustalta on siis löydettävissä systematiikkaa, jonka seurauksena Nietzsche on paikennettavissa myös blogissa kuvatulta rakkauden/politiikan janalta. En siis pidä Nietzscheä postmodernismin isänä, joka tarkoittaisi, että Nietzsche pakenisi kaikkia määrittely-yrityksiä, kuten maskien kautta asiaa hyvin kuvaat. Ajattelen, että Nietzschelle postmodernismi on eräällä lähtökohta ja haaste ja filosofiassaan hän lopulta uskoo tuon haasteen ratkaisseensa, kääntymällä siniseen kulmaukseen.
VastaaPoistaEhkä pitää vielä täsmentää postmodernismia lähtökohtana. Eli Nietzschen maailma on lähtökohtaisesti kaaos, joka pakenee kaikkia määrittely-yrityksiä. Aina kun ilmiö vangitaan, sen päälle asetetaan maski. Määrittely on siis samalla kohteen luomista. Vaikka tämä on lähtökohta, josta Nietzsche ponnistaa, ei se estä Nietzscheä visioimasta kohteelle sinistä maskia. Ja maski on sininen, koska Nietzsche katsoo elämän olevan juurikin itsessään tätä määrittelyjen tekemistä eli kohteen valtaamista oman tulkinnan mukaiseksi. Koska elämän ontologinen rakenne on valtaamista, ei ihmisen tulisi Nietzschen mukaan yrittää paeta tätä tosiasiaa. Tässä kohtaa Nietzsche joutuu tietysti pieniin ongelmiin, koska myös nihilistin ja punikin tulkinnat maailmasta ovat tuon valtaavan voiman tekemiä, mutta se ei edelleenkään estä Nietzscheä visioimasta nihilistejä ja punikkeja sairaiksi ja sinisiä terveiksi.
VastaaPoista