Nietzsche ja eksentrismi

Sanakirjan mukaan eksentrisellä tarkoitetaan tavallisuudesta poikkeavaa, outoa tai erilaista. Eksentrikko on puolestaan ihminen, joka on heittänyt yhteisön tuomat normatiiviset rajoitteet yltään ja toimii täysin oman mielensä mukaan. Jos eksentrikko kohtaa omalle toiminnalleen vastustusta, hän tuomitsee vastapuolen oikopäätä alimpaan helvettiin.

Meitä normaaleja ihmisiä eksentrikot hämmästyttävät ja kiehtovat, mutta samalla eksentrikot koetaan helposti uhkana ja vastenmielisinä. Suuret poikkeamat normista aiheuttavat pelkoa ja epäluottamusta. Samalla poikkeamat vaativat usein selitystä ja ulkoistamista. Leimaamalla poikkeama sairaaksi tai mielenvikaiseksi, yhteisö pystyy poistamaan pelkoa ja epäluottamusta. Erilaisuus on helpompi medikalisoida, puhdistaa tai normalisoida, kuin ottaa avoimesti vastaan.

Onhan selvää, että yhteisön tasolla eksentrikot muistuttavat meitä myös vapaamatkustajista. Miksi ihmeessä meidän täytyy noudattaa sosiaalisia konventioita ja kurittavilta tuntuvia normeja, kun samaan aikaan eksentrikot nauttivat tyystin erilaisista vapauksista ja tuntuvat elävän elämänsä parasta aikaa. Me tavalliset sen sijaan kuritumme orwellilaisessa jokavelimaailmassa, jossa sosiaalisten normien ohjaamat winstonit hiljentävät sisäistä ääntään ja pyrkivät omaksumaan ja sisäistämään yhä paremmin Oceanian synnyttämät sosiaaliset vaatimukset. Meidän normaalien vannetta kiristää, kun joku random bloggarikin puhuu ”meistä normaaleista” tai ”meistä tavallisista”. Winstonien päiden sisällä huutaa, että: Ei, ei, ei, olen erilainen, vaikka hyviä tapoja ja sosiaalisia normeja enemmän tai vähemmän noudatankin.

Eksentrikon vapaus koskee siis myös ja ennen kaikkea vapautumista toisten arvioivilta katseilta. Eksentrikko arvostaa oman näkemyksensä ja kokemuksensa korkeammalla kuin kenenkään muun, eikä sen tähden kaipaa arvonantoa tai hyväksyntää omalle toiminnalleen. Eksentrikkoa ei minkäänlainen kilpailu muiden ihmisten kanssa kiinnosta, sillä omat intressit ajavat niiden ohi.

Eksentrikkoja ei yhdenmukaisuuden vaatimusten tuoma stressi paina. He ovat päättäneet jonain päivänä vaihtaa vapaalle pysyvästi. He ovat päättäneet kuunnella vastedes omaa sisäistä ääntään ja jättää normaalisuuden ja elämän huolet muille. Eksentrikon vapaus onkin ennen kaikkea vapautta ulkopuolisen paineen tuottamalta stressiltä ja avautumista sisäisen maailman normeja rikkoville mielihaluille ja pyrkimyksille. Sen sijaan normaalisuuden ikeen alla elävien irroittelukin on vahvasti sosiaalisiin normeihin sidottua. Vapaalle vaihdettaessakin kysytään itsehillintää ja kontrollia. Päällimmäisenä elää hallinnankokemus. Hallinnan vastakohtana on heittäytyminen epävarmuuteen, irrationaalisuuteen ja samalla potentiaaliseen turmioon.

Nietzschelle moraalin rikkominen tarkoitti ennen kaikkea vallitsevien tapojen rikkomista ja normista poikkeamista. Nietzschen suurin toivo yli-ihmisyydestä onkin eräällä tapaa pyrkimystä kohti eksentrismiä. Samalla Nietzschen henkilöhistoria avautuu uudessa valossa ja legendaksi muodostunut oletus tertiäärisen kupan roolista Nietzschen viimeisten kymmenen elinvuoden osalta paljastuu erittäin kyseenalaiseksi (ks. myös Schain, Richard: The Legend of Nietzsche's Syphilis: (Contributions in Medical Studies)). Voisiko sittenkin olla niin, että Nietzschen ”hulluus” oli vain työnsä tehneen miehen viimeinen eksentrinen kurotus kohti yli-ihmisyyttä, mutta senkin ulkomaailma medikalisoi, normalisoi ja piilotti normaalisuuden nimissä.



Ps. Eksentrismin tarkempaa määrittelyä ja suhdetta psykiatrisiin sairauksiin avaa kansantajuisella kirjoitustyylillään David Weeks, jonka teos Eccentrics: A Study of Sanity and Strangeness on ainoa laatuaan, mutta omalla tavaillaan näkökulmia avaava myös Nietzschen yli-ihmisyyttä ajatellen.