"Artisti tahtoo luoda pronssisen
kuvan, mutta ei löydä pronssia muualta maailmasta kuin edellisestä tekemästään
työstä. Hän sulattaa edellisen luomuksensa voidakseen käyttää pronssia uuteen
työhönsä. Tämä näytti olevan Nietzschelle luovuuden ydin ja kaiken elämän
perusta.” (Kaufmann 1974, 248—249.)
Niukkuus on yksi keskeisimpiä poliittisia käsitteitä. Tämän vuoksi on uskomatonta, ettei esimerkiksi Jyväskylän valtio-opin maisteriopintoihin kuulunut niukkuuden käsitteen varaan rakennettua teoreettista pohdintaa. Mielenkiintoista sen sijaan on, että heti kauppatieteiden perusopinnoista lähtien niukkuus on läsnä kaikkialla. Talouden maailma rakentuu niukoista hyödykkeistä.
Niukkuus onkin yksi avainkäsitteistä poliittisen vasemmiston ja poliittisen oikeiston erottamiseen. Siinä missä nallewahlroosit puhuvat jatkuvasti, ettei meillä ole enää varaa siihen eikä tuohon tai ei ainakaan jo rapistumisvaiheessa olevaan hyvinvaltioon, vasemmiston maailma ei ole niukka tai se on jo lähtökohtaisesti ainakin vähemmän niukka kuin oikeiston. Rahaa saadaan kun sitä pankissa painetaan. Eri ihmisten näkökulmat niukkuuteen ovat myös ennen kaikkea ideologisesti värittyneitä. On lähes yhdentekevää miten niukkoja asiat todellisuudessa "an sich" ovat. Toisille maailma on niukempi kuin toisille.
Niukkuudessa ei ole kyse pelkästään rahasta. Niukkoina asioina voidaan pitää esimerkiksi aikaa, paikkaa, vallitsevaa poliittista ideologiaa, vallitsevia arvoja tai vaikkapa Henry Laasasen teorian ytimen asiaa. Tärkeintä on kuitenkin ymmärtää, että jokaiseen niukkaan asiaan liittyy aina valtaa. On oma asia kysyä kulloinkin: kuka valtaa käyttää, millä tavoin ja kenen etua tehdyt ratkaisut palvelevat? Tämän kirjoituksen tarkoituksena on kuitenkin pitäytyä niukkuudessa.
Niukkuus on maailman ominaisuus, eikä sitä kautta kenenkään yksilön syy tai ansio. Niukkuudesta aiheutuu kuitenkin lähtökohtaisesti valtaosa maailmaan liittyvästä epäoikeudenmukaisuudesta. Jollain on puutetta rahasta, toinen kohtaa loppunsa jo alle 20-vuotiaana. Kolmas katkeroituu ja kohdistaa niukkuudesta syntyvän vihansa kanssaihmisiin. Niukkuuteen perustuvia teoriatieteitä voidaankin hyvällä nimellä kutsua pahoinvoinnin tieteiksi. Niukkuus karistaa humanismin.
Humanistit ovat kautta aikain yrittäneet voittaa ja peittää niukkuutta. Suurin humanisti, Jeesus, ravitsi 5000 miestä murtamalla kaikille riittävät eväät kahdesta kalasta ja viidestä leivästä. Immanuel Kantin (On
Education
2003, 65) mukaan ”lapsi voi kehittää oman
yksilöllisyytensä ainoastaan osana yhteisöä (…) voimme
ottaa nämä sanat motoksemme. Meidän ei tule olla ongelmallisia toisillemme:
maailma on tarpeeksi suuri meille kaikille.” Kantin toteamuksesta nousee mieleen lapsena laulettu virsi:
"Kaikille tilaa riittää, kaikille paikkoja on. Jumalan kämmenellä ei
kukaan ole turvaton". Humanismiin liittyykin liian usein suoranaista silmien ummistamista maailman niukkuudelta. Utopioihin nojaava humanismi yrittää karistaa ja kieltää niukkuuden.
Tässä vaiheessa on hyvä nostaa Nietzsche niukkuuden janalle. Nietzsche ottaa leivän ja murisee: "Ei tästä kaikille riitä." Kantin hyväntahtoinen typeryys on silmien ummistamista maailmaan kuuluvilta eroilta, suoranaista indoktrinaatiota Jumalan kämmenellä sekä säyseiden lampaiden kavattamista, jottei niukkuudesta aiheituisi ikävyyksiä. Kuten Kaufmann tarkkanäköisesti on jo ehtinyt todeta, niukkuus on Nietzschelle kaiken elämän perustassa. Nietzschen maailmassa ihmiset eivät asusta Jumalan kämmenellä vaan tyhjän taivaan alla niukkoine resursseineen ja risteävine haluineen ja tarpeineen. Koska kaikki on niukkaa ja niukkuus synnyttää valtaa, kaikki on tahtoa valtaan. Niukkuuden filosofina Nietzsche julistautuukin useaan otteeseen antihumanistiksi, traagiseksi filosofiksi ja asettaa päävastustajakseen Jeesuksen, jolla on jalat tukevasti taivaassa.
Nietzschen filosofia rakentuu jännällä tavalla yhtä aikaa niukkuuden kohtaamisesta ja sen ylittämisestä. Nietzschelle niukkuus on vastustaja, joka on tunnistettava, käsitteellistettävä ja otettava vakavasti. Valtaa ei pääse pakoon, joten totuuden tunnustaminen toimii viisauden alkuna. Viisaus puolestaan voimaannuttaa ja valtaannuttaa, jopa siinä määrin, että Nietzsche kutsuu niukkuudesta kumpuavaa filosofista viisauttaan iloiseksi tieteeksi.
On helppoa yhtyä kuitenkin Nietzscheen kohdistuvaan kritiikkiin. Ensinnäkin, niukkuuden filosofia on pahoinvoinnin tiedettä ellei sitten saa kiksejä pelkästä vallantavoittelusta, jollaisena en Nietzschen filosofiaa näe, mutta ymmärrän jos tällaisia näkökantoja esitetään. Tärkeämpi pointti kuitenkin on, etteivät kaikki asiat maailmassa ole niukkoja, sillä monet halut ja tarpeet voidaan tyydyttää ilman massiivisia valtakamppailuja. Toki maailman voi nähdä kokonaisuudessaan niukkana ja kaikki asiat voidaan politisoida ja tehdä niukoiksi. Näin tehdessään Nietzsche syyllistyy kuitenkin samanlaiseen silmien ummistamiseen kuin janan toisessa päässä olevat humanistit.
sunnuntai 9. joulukuuta 2012
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
"Nietzschen maailmassa ihmiset eivät asusta Jumalan kämmenellä vaan tyhjän taivaan alla niukkoine resursseineen ja risteävine haluineen ja tarpeineen. Koska kaikki on niukkaa ja niukkuus synnyttää valtaa, kaikki on tahtoa valtaan. Niukkuuden filosofina Nietzsche julistautuukin useaan otteeseen antihumanistiksi, traagiseksi filosofiksi ja asettaa päävastustajakseen Jeesuksen, jolla on jalat tukevasti taivaassa."
VastaaPoistaHaluaisin kommentoida tätä. Jumalan kämmenellä asustetaan usein niukkaakin niukemman taivaan alla, mitä niukimpien resurssien varassa ja myös ristiriitaisten halujen ja tarpeiden vallassa. Tunnen filosofiaa vain pinnallisesti, mutta olen kiinnittänyt huomiota siihen kuinka helposti jotkut filosofit menevät metsään yrittäessään selittää tätä maailmanaikaa, koska he eivät kykene ymmärtämään Raamatun tekstejä, mikä taas johtuu siitä että heiltä puuttuu omakohtainen kokemus Jumalasta(tätä ei tule käsittää syytöksenä). Tiedän että väite on kova, mutta perustelen sen näin: ihminen joka ymmärtää kirjoituksia(viittaan kaikkiin pyhinä pidettäviin kirjoituksiin, en pelkästään kanonisoituun Raamattuun), ja oppii niistä jotain Jumalasta, ei tunne enää tarvetta selittää maailmaa, eikä ennenkaikkea tarvetta muuttaa maailmaa. Hän voi kyllä tuntea tarvetta kuvata tätä maailmaa, mutta silloin hänet on mielestäni nähtävä pikemminkin kirjailijana kuin filosofina. Jos monet suuret ajattelijat, ympäröivän todellisuutensa havannoijat, organisaattorit, yhteiskunnalliset uudistajat ja poliitikot, kuten vaikkapa Nietzsche, Karl Marx tai Adolf Hitler, olisivat tyytyneet kirjailijan rooliin, niin ehkä maailma olisi himpun verran parempi paikka ihmisille. Nietzsche ei olisi asettanut Jeesusta päävastustajakseen(mikäli näin todella oli), jos hän olisi ymmärtänyt tämän sanoman.