Oppi degeneraatiosta ja aikakausista

Nietzschen poliittinen ajattelu rakentuu uskomukselle etenevästä degeneraatiosta. Degeneraatio näyttäytyy uhkana, jonka laajuus ja mittavuus uhkaa Nietzschen mukaan kaikkea ihmiselämää. 

Mitä degeneraatio sitten on?

Nietzschen mukaan degeneroitunut on elämästä/tahdosta valtaan köyhtynyt ihminen tai kansakunta. Ilmenemismuotona on elinvoiman (vitalia) asteittainen heikentyminen. Degeneraatiota kuvaa esimerkiksi seuraava hengästyttävä lista: vieraantuminen, nihilismi, masennus, entropia, skitsofrenia, tahdon heikkous, alemmuuden kokemukset, huono itsetunto, kristillinen moraali (alistuminen, voimattomuus, syyllisyys, kärsimys, elottomuus, luonnon ottaminen pois, kuten koiralta sanotaan otettavan), kristillisen moraalin vartioiminen ja siitä poikenneiden syntisten ihmisten rankaisemisvimma eli kaunaisuus ja tarve kostaa oma huono olo toisille ihmisille tavalla tai toisella, hallinnan ja kokonaisuuksien puute, kaaos ja anarkia, demokratia, mielettömyyden ja merkityksettömyyden kokemukset, vasemmistolaisuus.

Miten degeneraatiota mitataan?

Mittaajan täytyy olla ”sielun lääkäri/parantaja” eli jonkinlainen terapeutti, joka tulkitsee ilmenevistä oireista, kuinka pitkälle degeneraatio on edennyt. Keskeisiä välineitä Nietzschelle ovat vaisto ja nenä. Parhaimmaksi degeneraation asiantuntijaksi ja korkeimmaksi auktoriteetiksi maan päällä Nietzsche julistaa itsensä. Voidaan perustellusti myös sanoa, että kyllä yksi degeneraatiosta kärsivä toisen tunnistaa, sillä Nietzsche myöntää useampaan otteeseen kärsivänsä degeneraatiosta. (Voidaan myös toisaalta sanoa, että ihminen yleistää oman kokemuksensa maailmasta sinnekin, missä vastaavaa ilmiötä ei esiinny.)

Kansakuntia ja aikakausia mitataan niiden kulttuurin perusteella. Kulttuuriin elinvoima (vitalia) heijastaa siinä elävien ihmisten elinvoimaisuutta. Eri kansakuntien ja kulttuurien degeneroituneisuutta voidaan arvioida aikakausien suurimpien, vahvimpien ja ihailluimpien henkilöiden kautta. Olosuhteet (tahto valtaan) luovat ihmiset ja arvot, joiden passiivisena välittäjänä ihminen toimii. Mitä degeneroituneemmat sankarit sitä varmemmin aikakausi on matkalla kohti tuhoa.

Degeneraation esimerkkejä: Platon, Sokrates, Wagner.

Miten degeneraatio ilmenee eri aikakausina?

Keskeinen degeneraation oppiin liittyvä juonne Nietzschen ajattelussa liittyy nouseviin ja laskeviin kulttuureihin. Elämä on puolestaan ikuinen kehä, jossa nousun ja kukoistuksen sekä laskun ja tuhon kaudet seuraavat toisiaan. Tätä kukoistuksen ja tuhon degeneratiivisen kehän lähtökohtaa voitaisiin hyvällä syyllä nimittää Nietzschen filosofisen ajattelun tai ainakin poliittisen filosofian perustaksi (foundation). Ahneet ja elinvoimaiset leijonat ja petolinnut syövät kierto toisensa jälkeen heikot aasit ja lampaat suihinsa ja tämän jälkeen alkaa aina uusi traaginen kukoistuksen kausi.

Eikö degeneraation suuntaa voida kääntää muuten kuin suurien sotien ja tuhon kautta?

Tähän kohtaan ei ole antaa täysin yksiselitteistä vastausta. Jos katsoo Nietzschen varhaistuotantoa, Nietzsche uskoo, että kulttuurin suunta voidaan kääntää kesken degeneraatiokehityksen. Näin ollen Tragedian synnyssä seikkaileva Sokrates muodostaa hegeliläisen synteesin ja sovituksen, kun hänestä sukeutuu musiikkia harjoittava Sokrates. Musikantti Sokrates karistaa degeneraation ja uusi dionyysinen aikakausi alkaa. Ystävyys Richard Wagneriin varhaistuotannon aikana loi Nietzscheen uskoa siitä, että degeneroitunut saksalainen kulttuuri saataisiin elvytettyä ja Wagner toimisi uudistuksen keulakuvana.

Zarathustran jälkeisistä kirjoituksista lähtien Nietzsche kääntyi skeptisemmäksi. Vuonna 1886 tehdyt uudet johdannot alkutuotannon kirjoihin saavat Tragedian synnyn haisemaan hegeliläiseltä ja kun, innoittavin toivo Nietzschen aikaisen degeneraation etenemisen suunnan kääntäjä, Wagnerkin paljastuu degeneroituneeksi kristillisen moraalin vaalijaksi Parsifaleineen, Nietzsche päätyy ajatukseen, ettei suuntaa voi kääntää kesken kaiken. Sokrateesta ei voi tulla musikanttia. Sokrates on yksinkertaisesti liian degeneroitunut kyetäkseen kääntämään suunnan nihilistisistä kuoleman voimista elinvoimaa uhkuviin dionyysisiin voimiin. Degeneraation on siis aina väistämättä kuljettava kohti lopullista täyttymystään, kunnes tuhkasta syntyy feeniks ja uusi jälkinihilistinen ja traaginen aikakausi voi alkaa.

Jos elämä kulkee omaa degeneraation ja nousun fatalistista polkuaan, miksi ylipäätään filosofoida?

Nietzschen ihanne sijaitsee siis tulevaisuudessa ja moderni aika näyttäytyy Nietzschelle degeneratiivisena, alaspäin sukeltavana kehityksenä. Koska ihminen on aikakautensa tuotos, Nietzsche korostaa useaan otteeseen, etteivät hänen teoksensa ole tarkoitettu hänen aikalaisille, degeneroituneille, lukijoille. Hänen teoksensa suuntaavat tulevaisuuteen ja tuleville ihmisille. Nietzsche kuvailee itseään dynamiittina ja räjähdysvoimana, joka voi oikeissa käsissä saada aikaan sellaisen sattumien ketjun, joka laukaisee tulevan traagisen aikakauden aluilleen. Arvojen uudelleen arvottaminen nostaa Nietzschen filosofian ymmärrettäväksi ja Nietzsche-Anti(kristus/kristitty) syntyy uudessa valossa kuoleman jälkeen traagisten ihmisten mieliin. Nietzsche näyttäytyy uusille ihmisille ensimmäisenä Dionysoksen oppilaana ja tien näyttäjänä. Samalla hän yrittää tietysti auttaa myös itseään ja yrittää saada kipeästi kaipaamaansa tunnustusta kanssaeläjiltään.

Jos ihminen on aikakautensa tuotos, myös Nietzsche on degeneroitunut. Miten degeneroitunut henkilö voi luoda dionyysista ja elinvoimaa pursuavaa filosofiaa?

Tässä kohtaa asia menee monimutkaiseksi ja sotkuiseksi ja Nietzsche uhkaa sotkeutua muodostamaansa hämähäkinverkkoon. Jos degeneroitunut ihminen tekee filosofiaa, eikö hänen filosofiaansa silloin varjosta ja ohjaa degeratiiviset piirteet, kuten halu kostaa, viha, masennus, ym. Degeneratiivinen filosofia ei koske siis ainoastaan sellaisia merkittäviä hahmoja, kuten Platon ja Sokrates, joiden tuotoksia ja toimintaa Nietzsche kritisoi degeneratiivisiksi, vaan myös Nietzschen tuotokset ovat degeneratiivisia.

Nietzsche myöntää asian. Hän on degeneroitunut, mutta toisaalta hän on myös kulkenut tuhon polun läpi omassa elämässään. Hän on kokenut syvimmän nihilismin, mutta syntynyt uudelleen ja jättänyt nihilismin taakseen (ja jopa ulkopuolelleen tai näin hän antaa ainakin uskotella). Hänellä on myös artistista lahjakkuutta, jonka avulla hän rakentaa filosofiaansa koukkuja niille, jotka eivät ole langenneet degeneraatioon. Terveet ihmiset löytävät Nietzschen rakentamien maskien ja harhautusten takaa ainoastaan elämää luovat dionyysiset elementit ja hautaavat degeneroituneen Nietzschen aikakautensa uhrina. Nietzsche-Antikristus-Dionysos nousee tämän jälkeen degeneratiivisesta liasta ja lunastaa puhtaan luonnon ihmiselle ja ihmiskunnalle.

Tässä kohtaa on tietysti mainittava, että ei-poliittisena ajattelijana Nietzscheä pitävät kieltävät kyseisen rakennelman olemassaolon ja tulkitsevat Nietzschen perustattoman (antifoundation) filosofian isäksi (Kantin ohella tietysti). Ei Jumalan kuolemaa julistanut kaveri, ainakaan vakavasti, filosofisia rakennelmia rakenna ja loppupuolen puheet Totuudesta isolla T:llä ovat vain ironisia maskeja, joiden taakse Nietzsche ajatuksiaan piilottaa. Näin välttyy monilta ristiriitaisuuksilta ja sangen epämiellyttäviltä elementeiltä, jotka piinaavat Nietzschen filosofiaa. On siis strategisesti viisaampaa todeta, ettei Nietzsche ollut poliittinen ajattelija, sillä näin voi esiintyä ainakin jossain määrin vakavasti otettavana tutkijana myös Nietzsche-tutkimuksen ulkopuolisissa tutkimuspiireissä.



Johtopäätöksiä ja spekulaatioita

1) On erittäin vaikea luikerrella ulos siitä johtopäätöksestä, että Nietzsche on poliittinen ajattelija. Nietzschen poliittisen ajattelun tavoitteena on luoda kulttuuri, jossa yksilöt toimivat vapaammin tahdon valtaan / Elämän luonnollisena jatkeena, käyttäen maksimaalisesti heidän kauttaan virtaavia elämänvoimia. Nietzschen tavoitteena on luoda psyykkisesti ja somaattisesti terveitä ihmisiä. Ongelmana tietysti on, että hän tarjoaa muutokselle vain vähän välineitä. Oppi ikuisesta paluusta tai unelmat amor fatista tuskin riittävät arvojen uudelleen arvottamiseen. Voidaan myös kysyä, etteikö sama tavoite ole muillakin, keinot ja uskomukset tarvittavista keinoista tuntuvat vain kovasti vaihtelevan yksilöstä toiseen, puhumattakaan ei pelkästään semantiikasta, että mitä on olla terve.

2) Nietzschen filosofiaa voi lukea ja arvostaa, vaikka pitäisikin miehen poliittisia visioita kyseenalaisina ja tuomittavina. Mies ei halunnut, että hänestä muodostettaisiin koskaan idolia eikä näin ole syytä tehdäkään. Ei siis ole tarpeen kieltää Nietzschen poliittista ajattelua, eikä ole tarpeen lähteä rakentamaan uutta tahto valtaan -puoluetta tai kokoomusnuoret²-puoluetta, jos nyt sattuu Nietzscheä lukemaan.

3) Nietzsche epäonnistuu tutkimuksissaan degeneraatiosta ainakin siinä suhteessa, ettei hän tarkastele omia oletuksiaan kovinkaan tarkkaan. Miksi elämä olisi alenevien tai kohoavien elämänvoimien kehämäistä kiertoa. Eikö pikemminkin voitaisi ajatella, että jotkin degeneratiiviset piirteet ja jotkin dionyysiset piirteet elävät ja tulevat aina elämään rinnakkain ihmisessä, niin kauan kuin ihmisiä on. Ihmiset ovat sekasikiöitä, eivätkä yli-ihmisiä. Dekadentteja voimia ei voida puhdistaa ihmisestä poistamatta ihmistä itseään. Nietzschen ja kaikkien muidenkin niitsejen on vain kyettävä kohtaamaan ja tulemaan toimeen oman dekadenssinsa kanssa. Yritys kurkottaa paratiisinomaiseen terveyteen on pikemminkin houreisen miehen kyvyttömyyttä kohdata omia ongelmiaan kuin ihanteellisen utopian visiointia.

4) Nietzschen oppi degeneraatiosta näyttäytyy dekadenttina tuotteena. Nietzsche löytää nykyajasta ja ympäröivistä olosuhteista syyn dekadenssilleen ja julistaa tämän vuoksi sodan vallitsevaa degeneraatiota vastaan. Tämän seurauksena mies tuhoaa lähes kaikki merkitykselliset ystävyyssuhteensa ja sättii filosofiassaan aikakautensa saksalaisuutta, kuten kaunan ja koston hengen riivaama mies konsanaan.Nietzschen maailmassa kaikkialla on degeraatiota, oi kumpa vain traaginen aika koittaisi ja nykyaika palaisi suurten sotien synnyttämässä tulimeressä. Tässä kohtaa Nietzsche tarjoaa lukijalle tärkeän opetuksen. Omien psykologisten kokemusten ja havaintojen laajentaminen koskemaan koko yhteiskuntaa ja kulttuuria näyttäytyy lähinnä megalomaanisena narsismina. Äärimmäisen kompleksisen ja moniulotteisen yhteiskunnan pelkistäminen yksinkertaisiin dikotomioihin on tuomittu epäonnistumaan. Dikotomiat voivat paljastaa joitain piirteitä, mutta peittävät samalla toisia. Jyrkät dikotomiat pakottavat absoluuttisiin joko tai -valintoihin, joita elämän monimuotoisuus pakenee loputtomiin.

5) Vaikka Nietzschen oppi degeneraatiosta olisikin dekadentin yksilön tuotosta, syyllistyisimme ad hominem -virhepäätelmään, jos emme ottaisi tästä syystä huomioon mahdollisuutta, että Nietzsche olisi näkemyksissään oikeassa. Jos Nietzsche pääsisi kirjoittamaan aikalaiskuvausta hän nostaisi liberaalimaterialististen länkkäreiden tunnuspiirteiksi vieraantumisen ja nihilismin. Esimerkkeinä kävisi vaikkapa Pekka Eric Auvisen kaltaiset nihilismin purkaukset tai Sofia Coppolan ja David Cronenbergin uusimmat elokuvat. Siinä missä Sofia Coppolan päähenkilö näyttäisi lopulta rikkovan vieraantumisen kehän, Cronenbergin rikas nihilisti menettää viimeisenkin otteen todellisuudesta. Molemmissa elokuvissa taloudellinen niukkuus on selätetty ja päähenkilöt joutuvat kohtaamaan muun elämän haasteet, mutta päämäärä tuntuu olevan hukassa.

6) Joku voisi kuitenkin todeta, että vieraantumisen ja päämäärättömyyden teemat ovat puhutelleet erityisesti teini-ikäisiä ja sille tasolle jääneitä jo vuosituhansien ajan. Vieraantumisen ja nihilismin teemat kuuluvat siis ihmisyyteen ja niiden kanssa on opittava tulemaan toimeen. Voi olla, että jonkinlaista kulttuurista ja aikakautista vaihtelua näiden kokemusten määrässä on olemassa, mutta Nietzschen vetämät johtopäätökset tuntuvat menevän överiksi. Vastustaessaan kiihkeästi degeneraatiota ja kaivatessaan yhtenäisyyttä, hallintaa, järjestystä ja päämäärää, Nietzsche voidaan asettaa sellaisten yksinäisten oikeistosusien seuraan kuin Anders Behring Breivik tai Ted Kaczynsky. Verranto voi tuntua liioittelulta, varsinkin jos on täysin samaa mieltä väitteestä, ettei Nietzschen ajatukset millään tavalla peilaile Natsi-Saksan ideologioita ja eihän ne peilaile. Rotu (nykyään on olemassa vain yksi ihmisrotu – homo sapiens – ajatus on siis absurdi) ei ole millään tavalla degeneraation aiheuttaja, vaikka juutalaisilla olisikin ollut Nietzschen mukaan keskeinen rooli modernin maailman degeneraation edistäjänä (vrt. Moraalin alkuperästä). Tästä huolimatta Nietzschen äärimmäinen jyrkkyys ja kiihkoisuus muistuttaa äärimmäisiin tekoihin sortuneita ihmisiä. Kun degeraation korvaa vasemmistolaisuudella, Ted Kaczynskyn manifesti kuulostaa hirvittävän tutulta. Siinä missä Nietzsche kurkottaa kohti imaginaarista yli-ihmisten aikakautta, Ted Kaczynsky peruuttaisi pitkin nuoraa kohti primitiivisempää elämäntapaa. Molempien mielestä nykyihminen kärsii kasvavasta psykologisesta stressista, joka tulee päättää jonkin sortin naturalismiin, jossa luontaiset päämäärät korvaavat tyhjyyttään kumisevat ihmisten pyrkimykset. En näillä huomioilla tietenkään tahdo sanoa, että Nietzsche olisi syyllinen unabomberin tai Breivikin tekoihin. Nietzsche voi kuitenkin valottaa niitä juuria, joista unabomberit ja Breivikit kasvavat.

7) Yksi keskeisistä Nietzschen huomioista on artikuloida Jumalan kuoleman tuottama angsti. Nietzschen torille juokseva "hullu mies" on tuskissaan, koska torilla olijat eivät tunnu tuntevan samanlaista eksistentiaalista angstia. Kaikki vain touhottavat omaa asiaansa, mutta hullun miehen päätä kiristää. Angstin lähteenä ovat luontaisten päämäärien puute ja voimattomuuden kokemus elämän arvoituksen edessä. Hullusta miehestä tuntuu, että kaikki on scheissea ja elämä muistuttaa lähinnä vitsiä, jolle pitäisi vaan jaksaa nauraa. Kun joulupukki ei ollutkaan todellinen, kyynisyys, ironia, degeneraatio ja viimeiset ihmiset uhkaavat. Tässä kohtaa on mielenkiintoista seurata seuraavaa askelta. Jumala on kuollut, luontaisia päämääriä ei ole, on siis vain pienen ihmisen itselleen asettamia päämääriä. Tästä huolimatta taustalta huutaa valtava voima löytää ja lunastaa uudelleen puhdas ja perimmäinen luonto, jota kautta luonnolliset päämäärät tulisi taas löydettyä. Puhtaasti spekuloiden voitaisiin väittää, että eksistentiaalisen kriisin kohtaamatta jättäminen ja käsittelemättä jättäminen näyttäisi johtavan Nietzschen yhä syvemmälle ahdistuksen suohon.

8) Lisäksi on otettava huomioon mahdollisuus, että postmoderni, ilveilijöiden, ironistien, näyttelijöiden, satyyrikkojen ja viimeisten ihmisten, aikakausi voi yhtä hyvin jatkaa modernia perinnettä hamaan loppuun saakka, joka koittaa viimeistään siinä vaiheessa kun aurinko menee novaan. Postmodernilla aikakaudella elävä ihminen tietää fysiikan lakeihin nojaten, ettei ikuista paluuta ole ja viime kädessä koko maailmankaikkeus degeneroituu ja ajautuu entropian tilaan. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, etteikö tahto valtaan eli elämä voisi puhaltaa tämänkin kirjoituksen lukijan elämään mielenkiintoisia ja merkityksellisiä asioita tässä ja nyt.