Arvon alkuperästä

On tullut jo sanottua, että Nietzschelle maailma ja luonto ovat itsessään arvoista vapaita olioita. Arvon käsite tulee maailmaan vasta ihmisen myötä. Jokin on arvokasta vasta sen jälkeen kun joku ihminen katsoo sen olevan tavoittelemisen arvoista. Arvot ovat siis ihmisen luomia konstruktioita.

Tarkoittaako konstruktionismi arvorelativismia?

Uskallan väittää, ettei ainakaan Nietzschelle. Nietzschen lähtökohtana on, että 1. ihmismieli (Sinn/tahto valtaan) luo maailmaan arvot. 2. Maailma koostuu lukuisista ja erilaisista ihmismielistä ja 3. näin ollen ei ole olemassa universaalia ihmismieltä, vaan moninaisten mielten poliittinen kokonaisuus. Kyse on makuasioista ja Nietzschelle vain makuasioista voidaan kiistellä, sillä muita ei ole.

Relativismin ongelma ei tainnut tulla kuitenkaan vielä ratkaistua. Miten tulisi suhtautua esimerkiksi P-E Auvisen näkemyksiin maailmasta tarkoituksettoman sattuman tuloksena ja ihmisarvon mitättömyydestä. Jos nihilisti Auvinen katsoi elämän olevan arvotonta ja tahtoi yhteiskunnan, jossa vahvimmat määräisivät ja alistaisivat heikompia, jotta he voisivat kokea olevansa arvokkaita edes suhteessa alempiin ihmisiin, niin miten Nietzsche voisi konstruktionistisesta lähtökohdastaan vakuuttaa P-E Auvisen olevan väärässä? Olisin taipuvainen vastaamaan, että ei mitenkään. Konstruktionistisesta näkökulmasta kyse on makuasioista ja maku ratkaisee. Nietzsche voi kuitenkin sanoa Auviselle, että sinulla on poikkeuksellisen huono maku ja viime kädessä tehdä asialle jotain, mutta Nietzsche ei voi vedota mihinkään absoluuttiin näin tehdessään, vaan toiminta perustuu tahtoon valtaan. Nietzsche tahtoo omille mielteilleen valtaa ja samalla maalaa todellisuutta näköisekseen, jos hänen mielteensä maailmasta voittaa Auvisen näkemyksen. Nietzschelle kyse ei ole hyvästä ja pahasta, vaan poliittisesta toiminnasta, jossa maailmaan synnytetään arvoja.

Jos kyse ei ole hyvästä ja pahasta, eikö kyse ole silloin arvorelativismista?

Tässä vaiheessa Nietzsche puhaltaisi mielestäni viimeistään pelin poikki ja toteaisi, ettei itse kysymys ole oikeutettu. Kysymys arvorelativismista perustuu jo lähtökohtaisesti väärään olettamukseen maailmasta tai ainakin se on yhteismitaton konstruktionistisen lähtökohdan kanssa. Arvorelativismin käsite ei tavoita mitään, koska se ei keskustele samalla "maaperällä". Se ei keskustele samalla "maaperällä", koska se olettaa, että maailmassa olisi jokin "maaperä", jonka jälkeen keskustelun arvorelativismista voisi aloittaa. Nietzsche kuitenkin julistaa, ettei tuota "maaperää" ole vaan yhteiskunta on aina rakennettu heikon jään päälle ja sen vuoksi yhteiskunta on alati vaarassa upota pohjattomaan mereen. Maailma on sosiaalinen konstruktio ja arvot ovat ihmismielen tuotteita. Se, ettei ole universaalia ihmismieltä tekee asioista hassunhauskoja ja joskus kovin kivuliaita.

Tässä vaiheessa kysyjä ymmärtää jo perääntyä, mutta vain kääntyäkseen uuteen hyökkäykseen. Eikö kuitenkin maata voisi löytää jalkojen alle esimerkiksi sensitiivisyydestä hyville perusteille. Eikö Nietzsche voisi olla yhtä mieltä siitä, että yleisen oikeustajun mukaisesti ihmisellä on kyky tai herkkyys jakaa yhteisiä arvokkaiksi näkemiään asioita muiden kanssa ja olla siis sensitiivinen hyville perusteille?

Filosofiassaan Nietzsche ei juurikaan käsittele tämänkaltaisia kysymyksiä, eikä esimerkiksi analyyttisen filosofian lähestymistapaa, jossa erilaisille arvoille haetaan abstrahoituja järkiperäisiä perusteita. Omalla tavallaan Nietzsche kuitenkin etsii analyyttisen filosofian tapaan usein käytettyä sensitiivisyyttä hyville perusteluille, mutta hän tarkentaa katseensa yksilöön ja tutkii moraalia yksilön terveyden näkökulmasta. Analyyttisen filosofian sensitiivisessä maailmassa, kuten vaikkapa Rawlsin abstrahoinnissa yksilöt eivät tunne kateutta tai mustasukkaisuutta, vaan toimivat yksin järjen ohjaamina sensitiivisesti hyviä perusteluja kuunnellen.

Mutta eihän abstrahoinneissa olekaan kyse aktuaalisesta maailmasta vaan arvoihanteista joihin pyrkiä. Kyse on tavoiteltavista päämääristä ja yrityksistä vakuuttaa kuulijoita noiden päämäärien hyvistä seuraamuksista. Eikö Nietzsche voisi olla samaa mieltä esimerkiksi sellaisista länsimaisen maailman kulmakivistä kuin tasa-arvo ja demokratia?

Tässä vaiheessa homma menee mielenkiintoiseksi. Nietzschen näkemykset demokratian rappiollisuudesta, altruistisen ihanteen hirvittävyydestä ja ihmisten eriarvoisuudesta ovat saaneet aikaan hyvin kyseenalaisen maineen. Nietzsche ei siis näytä olevan kovinkaan sensitiivinen vallitsevien arvojen perusteille. Kiinnostavaa on kysyä, miksi ei?