Nietzsche ja konstruktionismin kehä

Miten konstruktionisti voi saada tietoa todellisuudesta ja mikä on Nietzschen ratkaisu tietoteoreettisiin ongelmiin?

Yksi Nietzschen filosofian kipupisteistä palautuu hänen tietoteoreettisiin pohdintoihinsa. Nietzschen ongelmana on löytää metodi, jonka avulla tavoitettaisiin elämismaailmassa olevat merkitykset. Nietzschen tehtävänä on selvittää siis mikä ihmisiä liikuttaa. Mitä ovat ne motiivit, jotka ihmisiä liikuttavat. Tutkimalla elämismaailman merkityksiä hän toivoo pääsevänsä käsiksi siihen mikä on arvokasta. Kysyessään mikä on todellista, Nietzsche kysyy samalla mikä on arvokasta.

Miten merkityksiin sitten päästään käsiksi? Miten voin tietää, mitä toinen ihminen todella tarkoittaa?

Jos tulkinnassa keskitytään pelkästään formaaliin ilmiasuun, joudumme ongelmiin. Yksi ja sama merkitys voidaan tuottaa lukemattomilla eri tavoilla. Merkitys on näin ollen sidoksissa asiayhteyteen, lausuntatapaan ja ennen kaikkea henkilöön, joka merkityksen lausuu. Tulkitessaan ilmiötä, tulkitsija joutuu nojaamaan siihen mitä hän uskoo tai arvelee lausujan haluavan tarkoittaa. Tulkintaa ohjaa ennen kaikkea yksilön oma henkilöhistoria tai perspektiivi, josta yksilö ilmiöitä tarkastelee. Tulkintaan vaikuttaa myös kulttuurinen kehys, joka sitoo henkilöitä samaan tulkintahorisonttiin. Samalla kuitenkin yksilöiden henkilöhistorioiden ollessa erilaisia ja kulttuurin ollessa pluralistinen, joutuu tarkastelija tulkitsemaan merkityksiä omaan perspektiiviinsä suljettuna, pluralististen perspektiivien maailmassa.

Näin tarkastelija tippuu konstruktionistiseen kehään, jossa todellisuus muuttuu näennäiseksi. Tarkastellessaan merkitysrakenteita ja ilmiöitä tarkastelija lukee tai tulkitsee "todellisuuden" oman mielteensä mukaiseksi, koska hän ei voi ylittää omaa tulkintahorisonttiaan ja päästä käsiksi todellisuuteen siis "naiseen sinänsä". Näin tarkastelija ikään kuin luo oman sosiaalisen todellisuutensa ja värjää maailman omilla merkitysrakenteillaan. Tämän takia Nietzschelle, jokainen ihminen on tarantella omassa verkossaan ja pakottaa tulkinnoillaan maailmaan merkityksiä, joita se ei todellisuudessa tunnista. Tämän takia meitä kaikkia ohjaa tahto valtaan, sillä tulkitessamme maailmaa yksilöt pakottavat siihen arvoja ja asenteita, jotka perustuvat yksilöiden omiin perspektiiveihin eivätkä yksilöiden yhteiseen perspektiiviin. Tulkitessaan maailmaa yksilö maalaa sitä omaksi kuvakseen. Päämäärät, ihanteet, ideaalit, arvot ja ihmiskäsitykset ovat Nietzschelle aina voitokkaimpien makuarvostelmien julkilausumia.

"Mies loi naisen - mutta mistä? Jumalansa kylkiluusta - omasta 'ideaalistaan'..."

Mikä ratkaisuksi?

Konstruktionistisen kehän ongelma on yksi Nietzschen filosofian hankalimmista paloista. Ensinnäkin Nietzsche käyttää sitä kritiikin välineenä ja syyttää muita filosofeja heidän tarantellamaisista ratkaisuistaan. Nietzschelle filosofiaa niin kuin mitä muuta tahansa inhimillistä toimintaa ei ohjaa tahto tietoon, vaan tahto valtaan, jolloin filosofit langettavat omat näkemyksensä ja arvotuksensa maailmaan. Filosofi on tyranni, joka luo maailman omaksi kuvakseen. Näin ollen filosofin päämääränä ei ole tieto, vaan tieto toimii vallan välineenä. Julistaessaan kaikkia ihmisiä koskevia päämääriä ja luodessaan niiden pohjalle moraalisia oppejaan filosofit eivät kertovat enemmän omasta itsestään kuin maailmasta.

"Ei ihminen pyri onnellisuuteen, ainoastaan englantilainen tekee niin"

Toiseksi: jotta vallitsevien tyrannimaisten arvojen ja käsitysten alta päästäisiin eroon, tarvitaan vapaita henkiä, jotka murtavat dogmaattisia kahleita. Moraalin dogmaattiset kahleet täytyy rikkoa siksi, ettei Nietzschen korkein arvo eli perspektiivisyys katoa. Nietzschelle Platonin, Kantin ja kristillisen maailman dogmatiikka kääntää totuuden päälaelleen, sillä objektiivisella on Nietzschelle aina vain vähän arvoa. Yksilön kohdalla tämä on sitä ensimmäistä nuoruutta, kun yksilöstä tulee kriittinen omia käsityksiään kohtaan. Ensimmäiseen nuoruuteen kuuluu, että yksilö soimaa itseään omasta typeryydestään ja alkaa kyseenalaistamaan omia arvojaan ja käsityksiään päästäkseen kohti objektiivista totuutta.

Kolmas vaihe on kun yksilö ymmärtää myös totuuden tavoittelun olleen "nuoruutta". Ihminen on suljettuna omaan tarantellan verkkoonsa, eikä siitä ole kuin yksi perin vaarallinen ulospääsy. Jos yksilö tavoittelee yksin totuutta eikä osaa arvostaa maailman näennäistä luonnetta, ei elämää olisi ollenkaan olemassa. (Passiivisella)nihilistillä ei ole arvoperspektiiviä ja nihilismi on tietoisuusaffektimme ilmaus.

Kaikista puutteistaan huolimatta perspektiivinen maailmamme on ainoa mikä meillä on olemassa. Tämän johdosta Nietzsche ajattelee, ettei totuudelle tai totuuden tavoittelulle voida antaa kaikkia arvoja ylittävää arvoa, sillä emme pääse käsiksi totuuteen eli "naiseen sinänsä". Näin ollen Nietzsche ratkaisee konstruktionismin kehän sanomalla, ettei tulkitseminen toisten ihmisten ja perspektiivien näkökulmasta ole oikeastaan mahdollista ja parempi vaihtoehto on avoimesti myöntää, että tarkastelija lisää aina oman merkityksensä tarkasteltavaan kohteeseen. Jokaisella on omanlaisensa totuus ja siihen on tyydyttävä. Tämän vuoksi Nietzsche ei kaipaa myöskään filosofialleen seuraajia ja hirvittävintä olisi jos hänet joskus julistettaisiin pyhimykseksi.

Nietzschelle affektimme/viettimme tulkitsevat maailmaa ja tietoisuus on vain yksi, erittäin pinnallinen ja vaarallinen, osa viettiemme kokonaisuutta. Tämän takia epistemologia tulisi korvata "perspektiivisellä affektien teorialla (johon kuuluu affektien hierarkia)" (Der Wille zur Macht §462). Nietzschelle epistemologia on arkipsykologiaa, jossa filosofeja tarkastellaan kysymällä "mihin keskinäiseen arvojärjestykseen hänen sisimmät vietit ovat sijoitetut" (Hyvän ja Pahan tuolla puolen §6). Epistemologia on Nietzschelle siis eräällä tapaa turhaa tai ainakin siihen sisältyy suuria vaaroja. Epistemologian sijaan tulisi kunnioittaa elämän perspektiivistä luonnetta ja taustalla arvoja synnyttävää tahtoa valtaan.

Onko sitten oikeita ja vääriä tulkintoja? Eikö meillä pitäisi kuitenkin olla jonkinlaisia kriteerejä sille, mikä tulkinnoista pitää parhaiten yhtä todellisuuden kanssa?

Nietzschelle ihminen etsii totuutta tehdäkseen moraalistahyvää. Nietzsche ei kuitenkaan ole kovinkaan kiinnostunut yhteisestä hyvästä. Nietzschen vapaa henki esittää oman arvionsa maailmasta, joka on ilmausta hänen tahdostaan valtaan ja sellaiseksi se myös saa jäädä. Erilaisten tulkintojen välillä käydään poliittisia kamppailuja ja voitokkain tahto valtaa todellisuuden omakseen. Näin ollen Nietzsche ei ole kovinkaan kiinnostunut tulkintojen ja todellisuuden vastaavuudesta, koska hän on hyvin skeptinen sen suhteen, että "naiseen sinänsä", joka Nietzschelle käytännössä tarkoittaa jumalasta lähtöisin olevaa totuutta, päästäisiin käsiksi. Tässä suhteessa Nietzsche edustaa valtio-opin näkökulmaa, jolloin kiinnostus siirtyy totuuden tavoittelusta erilaisiin tulkintoihin "todellisuudesta".

Nietzschelle voitokkain näkökulma sanelee todellisuuden eli arvorakenteet ja päämäärät. Valistususkoon kasvatettujen yksilöiden on vaikeaa ymmärtää, että Nietzschelle logiikka, matematiikka, Kantin synteettiset a priori -arvostelmat moraalilakeineen ynnä muut ihmisen kategoriat ovat vain "fysiologisia vaatimuksia tietynlaisen elämän voimassa pitämiseksi" (Hyvän ja Pahan tuolla puolen §3). Nietzschelle elämä on aina ilmausta valtasuhteista, joissa yhdenlainen elämä elää toisenlaisen kustannuksella. Nietzschelle arvojen "todellisuus" on ihmisille luoksepääsemätön ja yksilön hyvälle terveydelle vääjäämätön pakko.

Mielenkiintoisesti Nietzsche ajatteli omasta ajastaan, että todellisuus/nainen on paljastumassa talouskasvuksi. Mikä on taloudellista on todellista ja mikä on todellista on taloudellista.

”Missä ikinä teollinen henki on voittanut sotilaallisen ja aristokraattisen hengen, siinä nainen nyt tavoittelee kauppa-apulaisen taloudellista ja oikeudellista itsenäisyyttä: ’nainen kauppa-apulaisena’ seisoo muodostuvan nykyaikaisen yhteiskunnan portilla” (Hyvän ja Pahan tuolla puolen §239).